Allekirjoittanut sai jokunen vuosi sitten rajua palautetta
erehdyttyään kutsumaan erästä kotimaista yhtyettä ”hupiprojektiksi”. Siinä
yhteydessä luokittelu meni ehkä hieman metsään, mutta meni syteen tai sinne
kuuluisaan saveen, niin tämän norjalaisen poppoon kyllä ”hupiprojektiksi”
luokittelen.
Yhtyeessä kun soittaa mm. Shagrath (Dimmu Borgir) sekä
Athera (Susperia), sekä muita useissa orkestereissa vaikuttaneita/ vaikuttavia
jäseniä. Lisäksi Chrome Divisionin heavy metal-vaikutteinen rock’n roll on
lyriikoiltaan vahvasti alkoholiin, naisiin ja muihin ”huvituksiin” kallistuvaa,
tai sitä se ainakin oli.
Tämän ”hupiprojekti”-luokittelun tarkoitus ei ole kuitenkaan
loukata yhtyettä millään tavoin. Itseasiassa yhtyeen kolme aiempaa täyspitkää
”Doomsday Rock’n Roll”, ”Booze, Broads And Beelzebub” sekä ”3rd Round Knockout”
ovat soineet itselläni stereoissa huomattavasti useammin, kuin esimerkiksi "Timon Burgerin" viimeisimmät levytykset. Kukin tykkää, mistä tykkää, mutta itselleni
peruskaljahuuruinen räkärokki toimii paremmin, kuin yltiösinfoninen black
metalli.
Siksi ”Infernal Rock Eternal” onkin heti alkuvuoteen iso
pettymys. Tuntuu, että yhtye on neljännellä täyspitkällään yrittänyt lähteä tekemään
ihan vakavasti otettavaa levyä. Poissa on huumori, alkoholilta tuoksahtava
soitanta ja räkäinen tuotanto. Jäljelle jää tympeä ja ylituotettu B-luokan
rock’n roll-levytys.
Verrattaessa levyä yhtyeen edellisiin tuotoksiin, ei Chrome
Division ole mitään suuria muutoksia lähtenyt tekemään, itse asiassa perusidea
yhtyeellä on edelleen tismalleen sama. Suurin eroavaisuus onkin siinä, että
”Infernal Rock Eternal” kuulostaa edeltäjiinsä verrattuna munattomalta ja
tasapaksulta levyltä. Poissaolollaan loistavat ”Join The Ride” tai ”Raven Black
Cadillac” kaltaiset ensikuuntelulla tajuntaan iskevät hitit. Sen sijaan tilalla
on täysin mitäänsanomattomia kappaleita, kuten levyn keskivaiheilla kuultavat
synkistelyt ”Lady Of Perpetual Sorrow” sekä ”The Moonshine Years”. Pientä
lohtua levyllä tarjoavat ”(She’s) Hot Tonight” sekä ”No Bet For Free” kaltaiset
ripeämmät rypistykset, mutta eipä niistä hittejä saa tekemälläkään.
”Infernal Rock Eternal” on mielestäni malliesimerkki siitä,
kuinka ”hupiprojektista” yritetään väkisin tehdä vakavammin otettava yhtye,
siinä karkeasti epäonnistuen. Jos vitsit ovat vähissä, eikä kaljakaan enää
maistu, niin ehkä Shagrathin ja kumppanien kannattaisi keskittyä jatkossa enemmän
pääbändeihinsä, sillä tämänkaltaisesta tuotoksesta ei kuulijalle jää käteen
oikeastaan muuta kuin väkinäinen välituotokselta haiskahtava teos.
4/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti