No niin, ladiis and geentelmannit, tytöt ja pojat, ja miksei
transutkin. Kuten osa teistä varmaan on huomannut, niin perustin facebookiin
ryhmän, joka pohjautuu ajatuksiini alkaa seuraavaksi tasavallan presidentiksi.
Ymmärrän hyvin sen, että 99,9 prosenttia teistä ryhmään
kutsutuista ja tätäkin tekstiä lukevista ottavat asian huumorilla, enkä
todellakaan loukkaannu näistä huumoriheitoista. Itsekin perustin tämän kyseisen
ryhmän pienessä humalatilassa ja huumoripohjalta, mutta tarkemmin asiaa
ajateltuani, niin olen kyllä käytännössä ihan valmis yrittämään ihan aikuisten
oikeasti.
Mua vituttaa henk.koht. se, että viimeaikaiset pressamme
eivät ole saaneet MITÄÄN järkevää aikaa. On tietenkin faktaa, että
presidentiltä on nykypäivänä poistettu päätösvaltaa, mutta jumalauta! Jos sun
arvonimi on Suomen Tasavallan Presidentti ja sä ärähdät jostain asiasta, niin
kyllä sitä vielä tänäkin päivänä kuunnellaan, oli päätösvaltaa tai ei.
Mainitkaa mulle 5 asiaa, mitä Sale Niinistö tai ex-pressa Tarja
Halonen on tehnyt tai teki aikakautensa aikana semmoista, mihin meikäläinen ei
pystyisi? Kyllä meinaa allekirjoittaneen aikakaudella alkaisi ihan eri kuviot,
päätösvaltaa tai ei. Se on sillä tavalla, että ku Presidentti Mäkinen ilmoittaa
kansanedustajille tai hallitukselle, että nyt pitää jossain asiassa jotain
tapahtua, niin silloin sitä alkaa myös vittu tapahtua.
Tai toinen vaihtoehto on tietysti, että mä mölisen
aikakausilehdille jatkuvasti, että ku ei ne saatana saa siellä tolppatalossa
mitään aikaiseksi. Ei kai ne pressalta voi puhelinta kuitenkaan pois ottaa?
Tällä lähdetään kannattajat kuulkaa Kekkosen aikoihin takaisin! Se mitä Mäkinen
sanoo, niin sillä mennään. Ja rauhoittaakseni hieman itseänikin, niin tarkoitus
ei tietenkään ole alkaa sotkea kaikkia Suomen kuvioita omin käsin, vaan laittaa
ryhtiä niihin ”ammattilaisiin” joiden tehtävänä on hoitaa asioita. Pitää
perehtyä vissiin hiukan enempi politiikkaan jossain vaiheessa, jotta ymmärtää
kaikki kuviot täysin. Ihan vaan siksi, että voi ensimmäisenä ärähtää niistä,
että nämä kuviot ovat täysin päin persettä
Kyllä, myönnän tämän edes ehdokkuuteni olevan vielä tällä
hetkellä täysin utopistista ajattelua, mutta onko se mahdotonta? Se on teidän
päätöksenne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti