13.3.2013 - Autot ja kevyt liikenne

Radio Rockin iltapäiväjuontaja Marce vauhkosi tänään suomalaisten autoilijoiden suojatiekäyttäytymisestä ohjelmassaan ja päätinpä itsekin ottaa puhelin kouraan ja pirauttaa linjoille omia mielipiteitäni. No, tunnetusti Radio Rock ei tarjoa minulle riittävästi puheaikaa koskaan, mutta onneksi sitä varten on olemassa Paskakuskin Päiväkirja, jonne voi aina jatkaa tarinointia.

Marcelino oli siis ilmeisestikin törmännyt uutiseen, missä linja-auto oli aamulla törmännyt suojatiellä 7-vuotiaaseen pikkutyttöön Kirkkonummella. Koska en uutisesta tiedä sen enempää, mitä iltapäivälehdet kirjoittavat, en tätä yksittäistä tapausta aio myöskään kommentoida, mutta suomalaisten suojatiekäyttäytymistä sitäkin enemmän.

Lähdetään liikkeelle suoraan ongelman ytimestä, mikä on omasta mielestäni täysin väärä tapa ohjeistaa lapsia liikenteeseen. Pienestä pitäen lapsille opetetaan aivan suoraan tieliikennelakien vastaisesti, että pitää katsoa vasempaan sitten oikeaan ja sitten vielä vasempaan, ennen kuin tietä saa lähteä ylittämään. Miksi? Kas kun eivät vielä opeta, että katso varmuudeksi vielä taivaallekin, ettei lentokone tipahda niskaan.

Ongelmaksi autoilijan näkökulmasta katsottuna muodostuu liian sekava kevyen liikenteen käyttäytyminen. Siinä missä keski-ikäinen tieliikennelait tietävä henkilö kävelee suojatielle juuri niin kuin pitääkin, eli sen suuremmin autoilijoista välittämättä, vieressä seisoo se ekaluokkalainen lapsi, joka odottaa viimeiseen asti, että uskaltaakohan sitä kävellä ja pahimmassa tapauksessa vielä toisella puolella odottaa eläkeläinen vanhus, joka pahimmassa tapauksessa viittoilee autoilijaa menemään ensin. Koita siinä nyt sitten silmilläsi seurata jokaisen näiden liikettä yhtä aikaa ja arpoa sitä hetkeä, milloin uskallat itse lähteä taas liikkeelle, kun yksinkertaisimmillaan nämä kaikki kolme olisivat kävelleet reippaasti suojatien yli ja autoilija jatkaisi sen jälkeen tyytyväisenä matkaansa.

Mutta ei, kun pitää ensin katsoa vasempaan, sitten oikeaan ja diipadaapajuupajaapa, varmaan vittu rukoilla jumalaakin, ennen kuin siihen suojatielle voi mennä. Kyse ei ole siis kiireestä, ettei siihen suojatien eteen voi pysähtyä, vaan aivan liian sekavista tilanteista, joita tämänkaltainen turhanpäiväinen opetus lapsille aiheuttaa. Siinä missä muiden autoilijoiden kanssa harvemmin tulee epäselvyyksiä, että kumpi menee ensin, niin kevyen liikenteen kanssa siihen törmää harva se päivä.

Ja entäs sitten, kun tämä ekaluokkalainen, jolle on kotona ja koulussa saarnattu pitkän aikaa tätä ”katso sinne ja tänne ja tuonne”, ennen kuin kävelet, mantraa reilun 10 vuoden päästä menee autokouluun? Sille paljastetaan autokoulussa, että se onkin autoilija, joka väistää! Sama vesseli, joka on koko lapsuutensa kulkenut koulutietään peläten ja varoen autoja, saakin kuulla yhtäkkiä, että se vastuu siirtyy hänen mukanaan auton ratin taakse.

Mukavaahan se tietysti olisi ajatella, että kaikki varovat kaikkia liikenteessä, mutta liikenteen yleisen sujuvuuden kannalta se ei vaan toimi niin. Ei voida kuvitella, että autoilijan ja kevyen liikenteen kohtaamisessa, joka kerralla toimitaan eri tavalla. Siksi ongelma on kevyessä liikenteessä ja sen nykyisessä kouluttamisessa liikenteessä kulkemiseen, mikä aiheuttaa epäselviä tilanteita.

Ongelma johon vielä ole keksinyt ratkaisua tässä on vain se, että nyt alkaa olla vähän liian myöhäistä kääntää koko opetusta päälaelleen. Tässä vaiheessa, kun alamme opettaa koululaisille, että ”sen kuin kävelette, kun on suojatie”, niin katastrofihan siitä syntyisi, hetkellisesti. Liikenteessä on liikaa autoilijoita, jotka vieläkin alitajunnassaan kuulevat ne isin ja äidin kuuluisat sanat; ”katso vasempaan, sitten oikeaan jne.”. Eihän ne sieltä mihinkään poistu, vaikka kuinka autokoulussa on opetettu toisin.

Ja eihän meistä kukaan ole valmis uhraamaan omia lapsiaan opettamalla tässä vaiheessa, miten liikenteessä oikeasti pitää toimia, eli esimerkiksi kävellä reippaasti suojatien yli ja antaa autoilijoiden huolehtia väistämisestä. Mutta villi veikkaukseni on se, että jos näin alettaisiin tässä vaiheessa opettaa ja toimimaan, olisivat kevyen liikenteen onnettomuudet noin 20 vuoden päästä laskeneet erittäin rajusti. Kun se Ville 5v. ajaisi vuonna 2028 isinsä Bemarilla ensimmäisiä kertoja liikenteessä, sen alitajunta hokisi iskän ja äidin sanoja: ”Kävele reippaasti suojatien yli”. Arvatkaa itse, kuinka paljon tarkkaavaisempi Ville olisi silloin jalankulkijoiden suhteen?