Maailmassa on kahdenlaisia kriitikoita. On niitä, jotka
nuolevat persettä, tykkäävät kaikesta ja sitten on… MINÄ. Aloittaessani muutama
vuosi sitten uudestaan nämä ns. toimittajan hommat, niin itselläni oli heti alun
perin ajatus täsmälleen se, että persettä ei nuolla. Minä en arvostele
kavereita, vaan heidän tekemiään tuotoksia/ keikkoja jne. Sä voit olla vitun
hyvä jätkä, mahtava persoona, mutta jos sun julkaisema levy on paska, niin se
nyt vaan on silloin mun mielestä paska.
Asiaa EI paranna se, että siitä tullaan jälkikäteen
itkemään. ”Mikä sä olet arvostelemaan näin legendaarisen bändin keikkaa?”. No,
tässä on vastaus: Because I can. Mua on ihan turha alkaa uhkailemaan millään
tavalla, jos ei arvostelu miellytä. Yleensä siinä käy vaan niin, että ne
uhkailutkin päätyvät johonkin tekstiin, kuten nyt.
Mitä tulee esim. levyarvosteluihin, niin nykypäivänä niiden
teko olisi helvetin helppoa. Sen kun googletat tarvittavat tiedot bändistä,
kirjoitat jotain ”diipadaapalässynläätä” ja annat täydet pisteet. Jos te
haluatte lukea semmoisia arvosteluja, niin eiköhän sieltä lähikaupan
lehtihyllyltä löydy vielä joku poppilehti, vaikka Suosikki lopettikin.
Itse kirjoitan arvosteluni täysin sen fiiliksen pohjalta,
mikä tulee levyä kuunnellessa. Myönnän joskus jopa hieman jännittäneeni, mitä
tuleman pitää, kun on saanut arvosteltavakseen jonkun nimekkään yhtyeen
levytyksen, mikä ei oikein kolahda. En suostu siltikään siihen, että antaisin jotain
säälipisteitä sen takia, että bändin nimi on Metallica tai Iron Maiden. Jos se
levy on paska, niin se on paska. Se on vittu mun mielipiteeni, eikä kenenkään
muun. Sama on keikkojen kanssa, jos en tykkää, niin en tykkää. Mulle on IHAN
TURHA tulla inisemään jälkikäteen, että näitkö sä kuinka paljon jengi diggasi
tuolla lavan edessä? Jos jengi diggasi, niin mitä siitä? Jengi voi digata
vaikka vittu Johanna Tukiaisen keikkaa, ei se tarkoita sitä, että mun pitää
tykätä näkemästäni!
Jännästi jengi valittaa aina pikkuasioista heti siinä
vaiheessa, kun arvostelu on vähänkin negatiivinen. Jos sitä esim. arvostelee
jonkun levyn, vertaa sitä vaikka Cannibal Corpseen ja antaa levylle isot
pisteet, niin muusikot hehkuttaa arvostelua, että ”lukekaas tosta, ollaan yhtä
kovia ku Cannibal Corpse”. Vaan annapa olla, jos kirjoitat sen arvostelun
negatiiviseen sävyyn. Silloin palaute on se, ettei kriitikko tiedä mistä puhuu,
kun vertaa meitä johonkin vitun Cannibal Corpseen.
Sama asia pätee keikkojen kanssa. Jos sä hehkutat sitä
keikkaa, että ”kylläpä oli siisti keikka, hienot tekoveret ja kaikkea”, niin
olalle taputellaan, jotta kiva että tykkäsit. Vaan, kun erehdyt kirjoittamaan
keikasta, että se oli paska, niin haetaan sieltä heti ne pienimmätkin
asiavirheet, että ”ei muuten ollut tekoverta, vaan aitoa lehmän verta”. Ja taas
ei kriitikko tiedä, mistä puhuu. Voi vittu, että kiinnostaa.
Pikkaisen vaan menee maku tehdä enää yhtään mitään, kun
annetaan suoraan ymmärtää, että: ”kannattaa varoa bändikavereita, jos kävelevät
vastaan”. Mutta kusipää kun olen, niin enköhän mä jatka samalla linjalla, kuin
tähänkin asti. Ja tosiaan, mitä tulee facebook-palautteeseen, niin näköjään mun
arvostelut on nykyään aika suosittuja, jos noin otetaan herneet nenään.
Tänään hupiprojektit Absu, Primordial ja Behexen Nosturissa.
Voin kirjoittaa keikkaraportin jo etukäteen: Behexen, liikaa Robin vaikutteita.
Absu, väsynyttä hinttipoppia. Primordial, englanniksi laulettua Dingoa. No joo,
ehkä mä vaan fiilistelen tänään ja jätän tuon raportoinnin ammattilaisten
käsiin, kun itse en näköjään osaa. Tulossa mahtava ilta kuitenkin, jos ei
väärät ihmiset kävele vastaan, koska mua vittu niin pelottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti