Koska Paskakuskin Päiväkirja on oikeutettu ottamaan kantaa
ihan missä asiassa tahansa, niin tänään puhutaan homoista, politiikasta ja
urheilusta. Painotetaan nyt heti kärkeen, että asiantuntemus asioista on
äärimmäisen vajavaista, mutta mielipiteeni voinen silti kertoa.
Aloitetaan nyt heti kärkeen homoista ja niiden
avioliitoista, ja ennen kaikkea tästä kansalaisaloitteesta. Rehellisesti
sanottuna, mua ei kiinnosta vitunkaan vertaa, vaikka joku menisi koiransa
kanssa naimisiin. Silti mä en ymmärrä tätä ihme hehkutusta kyseisen
kansalaisaloitteen kanssa. Te kansalaiset olette äänestäneet kansanedustajat
tekemään päätöksiä, äänestäkää ensi kerralla enemmän homoystävällisiä, jos
siltä tuntuu. Jotenkin tuntuu järjettömältä koko idea näihin kansalaisaloitteisiin.
Kohtahan voidaan sitten luopua koko eduskunnasta ja äänestää asioista
kansanäänestyksillä, jos tähän mennään. Ja edelleen painotan, että en ole
homovihaaja, mutta en myöskään allekirjoittanut kansalaisaloitetta, mikä a)
kuulostaa mun mielestä vitun tyhmältä, sekä b) kiinnostaa mua, kuin kilo kiviä,
että c) ei edes loppupeleissä todennäköisesti hyödytä yhtään mitään.
Kätevällä aasinsillalla tästä pääsee politiikan ytimeen,
mikä mulla ei ole koskaan oikein mennyt jakeluun, koska mä en tajua näitä
puolue hässäköitä ja ns. ”ryhmäkuria”. Äänestetään asioista niin kuin puolue
päättää, niin on se ny oikeasti aika vitun hölmöläisten touhua. Otetaan
ääriesimerkki; Teppo Turkistarhaaja hakee eduskuntaan ja liittyy vihreiden puolueeseen.
Tepolla on äänestäjän mielestä hyvät mielipiteet ja äänestäjä antaa äänensä
Tepolle. Kun Teppo on päässyt eduskuntaan, Teppo äänestää turkistarhausta
vastaan, koska puolue on sitä mieltä. Teppo oli myös alkoholiveron kiristämistä
vastaan, Vihreät halusivat kiristystä ja niinpä yhtäkkiä myös Teppo sitä haluaa.
Minä en äänestä enää ketään, koskaan, jos ei joku päätä ensin, että
mielipiteensä saa pitää myös valituksi tullessaan. Miten ketään voi äänestää
eduskuntaan, kun pitäisi näköjään äänestää puoluetta, vaikka pyydetään
äänestämään henkilöä? Jos joku selittää tämän mulle fiksusti, niin saatan
harkita äänestäväni joskus vielä.
Mennään nyt sitten siihen urheiluun, mistä aluksi haluan
painottaa, että jalkapalloa seuraan noin 3 ottelua vuodessa, jääkiekkoa sitäkin
enemmän. Valmennuksesta on kokemusta yhden rippikoululeirin lentopallo-ottelun
ajan, mutta kylläpä siitä on hienot muistot.
Espanja-Suomi jalkapallon MM-karsinta. Peliä edeltävinä
päivinäkin kommentit pelaajilta on tyyliin ”lähdetään nauttimaan pelistä” jne.
Selostajat jauhaa koko pelin, että ”Espanjalle elintärkeä peli MM-kisoihin
pääsyä ajatellen”, Mixu Paatelainen heittää kentälle kilpikonnapuolustuksen.
Paskakuskin Päiväkirja heittää tähän kohti nyt yhden tärkeän
kysymyksen kehiin: Missä helvetin vaiheessa Suomi on heittänyt pyyhkeet kehään
MM-kisoihin pääsystä? Takana on 1 niukka tappio, 1 tasapeli ja tässä vaiheessa
lähdetään jo hakemaan väsynyttä ”ihan ok tulosta” Espanjaa vastaan. MINKÄ VITUN
TAKIA? Mixu heittää kentälle jonkun idioottivarman 4-4-1-1 kokoonpanon ja
kommentoi pelin jälkeen ”rohkeammalla taktiikalla Espanja olisi taatusti
rokottanut useammin”. Ehkä! Mutta EHKÄ Mixu olet unohtanut sen faktan, että
rohkeammalla taktiikalla, myös Suomi olisi voinut rokottaa useammin! Jos koko
pelissä Suomi hyökkäsi 2 kertaa ja teki yhden maalin, niin miten olisi ollut
hyökkäävämmällä taktiikalla?
Mä en vaan ymmärrä koko jalkapallokulttuuria, etenkään
näiden maaotteluiden kohdalta, että alun perinkään lähdetään kentälle
asenteella ”me ollaan huonompia kun noi”, ja rakennetaan taktiikka sen mukaan.
Jengi hehkuttaa jotain vitun 1-1 tasapeliä, kun fakta on se että tokalle
puoliajalle viimeistään olisi pitänyt laittaa hyökkäystä kehiin ja hakea
tärkeää vierasvoittoa. Fakta on kuitenkin edelleenkin se, että eihän Suomi ole
vielä ulkona MM-kisoista, joten miksi näitä pelejä lähdetään häviämään? Tai
edes hakemaan jotain väsynyttä tasapeliä? Mä luotin suhun Mixu, heitin
tulosvetoon roponi Suomen voitolle, mutta petyin syvästi taktiikkaan.
Ja jääkiekkoon. Missä tuomarit taitavat ratkaista tänä vuonna
mestarin, kun lottoarvonta ratkaisuiden kanssa on sitä luokkaa. No, HIFK ei
kuitenkaan rehellisesti sanottuna ole hävinnyt yhtään peliä Tapparaa vastaan
tuomaripelin takia, mutta Summasen erikoinen maalivahtipeli oli tänään ihan
käsittämätöntä. Ortio imaisee 2 helppoa kutia avauserässä, Ortio otetaan
vaihtoon. Norja torjuu loppuerän päästämättä maaliakaan, niin tokaan erään
otetaan tolppien väliin taas Ortio! Ja kappas kummaa, kolmas maali. Oikeesti
Raato, jos jätkällä on paska ilta, ni jätä se kanssa huilimaan. Ihan turha
sössöttää, että loppupelihän meni nollille, kun ei tainnu olla esim.
kolmannessa erässä yhtään torjuntaa. Turhaan sekoitit jengiä, olisit antanut
Norjan jatkaa, koska faktahan se on, että jos molari imaisee helpon, myös
kenttäpelaajat käyvät epävarmoiksi maalivahdin suhteen.
No, kesäloma taitaa kutsua maanantaina. Itsellä on ainakin
usko jo lähestulkoon mennyt. Väriä ei vaihdeta, vaan stadi on ensi kaudellakin
punainen, mutta ryhtiliike pitää kesän aikana löytyä. Tänäänkin oli kolmas erä
ihan hyvännäköistä peliä, vaan liikaa on tullut kauden aikana käsittämättömän
väsyneitä pelejä. Ihan kuin oltaisiin odoteltu koko kausi, että kyllähän me
finaaleihin mennään, niin pelataan siellä. Nyt se näyttää aika
epätodennäköiseltä.
HIFK-fanina täytyy toivoa, että Lukko tiputtaa Narrit. En
mitenkään enää jaksa uskoa meinaa omien nousuun 0-3 tilanteesta. Ja tulosvedon
takia käännän takkini loppukaudeksi HPKlle, siis mikäli me tipahdetaan
jatkosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti